Pääroolissa Helsingin haju
Mitä nenä muistaa? Miltä kaupunki haisee? Voiko museokokemuksen rakentaa yhden hajun varaan? Helsingin kaupunginmuseossa, Aleksanterinkatu 16, pääsee 7.10.2016–15.1.2017 uuden aistikokemuksen pariin, kun Haju avautuu museon neljännessä kerroksessa.
Helsinkiin liittyvä haju valtaa saman tilan, jossa aiemmin nähtiin Museum of Broken Relationships -näyttely. Se saavutti suursuosion ja keräsi neljässä kuukaudessa lähes 135 000 kävijää.
Museon neljännen kerroksen tilan konseptiin kuuluu museokäsityksen laajentaminen tunteita herättävillä sisällöillä, jotka voivat olla esimerkiksi näyttelyitä tai tapahtumia – tai kuten tässä tapauksessa, elämyksiä tai kokemuksia. Neljänteen kerrokseen kuuluu myös kokeilevuus. Monessa museossa on hajuja käytetty osana näyttelyä tai teosta, mutta Haju testaa, voiko museosisällön rakentaa kokonaan yhden hajun varaan.
Nenän hajuina keräämä informaatio menee muista aisteista poiketen suoraa tietä aivojen tunne- ja muistokeskukseen, niiden alkukantaisimpaan osaan. Ohimenevä hajuaistimus voi kiidättää hetkessä vuosien taakse tai laukaista tunnekuohun. Ihmiset haistavat ja tulkitsevat hajuja eri tavalla. Tuoksut vaikuttavat myös tiedostamattomalla tasolla ja niillä on valtaa ihmisten arkeen – esimerkiksi parinvalintaan.
Kun museo maaliskuussa 2015 kysyi asiakaspaneeliltaan, miltä Helsinki haisee, vastauksena saatiin yli kaksisataa hajumuistoa. Vastausten määrä ja tekstien perusteellisuus kertoo siitä, kuinka väkeviä hajuihin liittyvät muistikuvat ovat. Muistelijat kertoivat muun muassa Vallilan kahvipaahtimon kahvintuoksusta, helteisen asfaltin aromista, keväisenmäristä puistoista, asemanseudun virtsankatkusta ja lähiöiden pakokaasujen ja katuhiekan tuoksusta. Vastauksia on hyödynnetty Hajun suunnittelussa.
Haju antaa tilaa omille muistoille
Hajun myötä museon neljäs kerros on omistettu Helsinkiä kuvaaville hajuille ja omien muistojen kuuntelemiselle. Haju ei ole näyttely, vaan aistikokemus. Pääroolissa on yksi Helsingistä kertova haju, joka vaihtuu viikoittain syksyn ja talven aikana. – Emme kerro kävijöille etukäteen, mihin tilassa kulloinkin oleva haju viittaa, sillä haluamme kävijöiden mielleyhtymien syntyvän mahdollisimman vapaasti, kertoo tuottaja Sauli Seppälä Helsingin kaupunginmuseosta. – Kiinnostuneet voivat tarkistaa sen käynnin yhteydessä.
Hajun ympäristö on rauhoittava ja kaupungin ärsykkeet poissa. Kun yksi aisti korostuu ja muiden rooli pienenee, tilaa jää omasta mielestä nouseville ajatuksille. Kristian Palmun valosuunnittelu korostaa keskittynyttä tunnelmaa ja avaraa tilaa, jossa voi paneutua hajuaistin herättämiin mielleyhtymiin – eri ihmisillä hyvinkin erilaisiin. Hajut on muotoillut ”Suomen ainoa parfymööri” Max Perttula.
Hajun aikana museo kerää hajumuistoja ja tilan tuoksujen herättämiä tunteita talteen. Syksyllä ja talvella museossa järjestetään myös paljon aihepiiriin liittyvää ohjelmaa, muun muassa lokakuiset tuoksutreffit, joiden ideana on parinmuodostus ominaishajun perusteella.
Pyydämme huomioimaan, että hajuille herkät voivat saada oireita museon neljännessä kerroksessa.
Kuva: Maija Astikainen
-
Siivoustalkoot osana ympäristöohjelmaaTyön alla -blogi
-
Lähde kesäretkelle HelsinkiinUutiset