Suuri Kaupunkirunoilta
Kaupunkirunous kohtaa Helsingin äänimaisemat Helsingin kaupunginmuseon Falkmanin pihalla perjantaina 20.5. Suurta kaupunkirunoiltaa vuonna 2022 tähdittävät lavarunotaiturit Elsa Tölli, Harri Hertell ja Kasper Salonen sekä pitkän linjan stadilainen duo Harri Saksala & Yrjänä Sauros.
Myös yleisö pääsee esittämään Helsinki-aiheisia runojaan tai biisejään, kun Kasper Salonen luotsaa kaupunkirunoillan päättävän avomikkisession. Erityisteemana tässä historian kolmannessa Suuressa kaupunkirunoillassa on mielenterveys liittyen kaupunginmuseon uuteen Rikki – kun mieli särkyy -näyttelyyn. Näyttelyssä on mahdollisuus vierailla tapahtuman ajan klo 21 asti.
Ohjelma-aikataulu
18 Tapahtuma alkaa
18.15 Elsa Tölli
18.45 Harri Hertell
19.15 Duo Harri Saksala ja Yrjänä Sauros
20-21 Open mic
Tapahtumaa isännöi Kasper Salonen.
Suuri Kaupunkirunoilta on osa Helsingin reitit -äänitaideprojektia. Pääkaupunkimme äänikuvaa läpi 2010-luvun taltioinut mediataiteilija Mikko H. Haapoja tuo jälleen 12-vuotiaan projektinsa äänimaisemat osaksi runoillan kaupunkikokemusta. Myös open miciin etukäteen ilmoittautuvat voivat halutessaan pyytää eri Helsinki-äänimaisemia esitystensä taustalle.
Avomikkiin tulee ilmoittautua Kasper Saloselle. Kymmenen esityspaikkaa täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä sähköpostitse. Ilmoittautuminen on mahdollista myös itse illan aikana, mikäli kaikkia paikkoja ei open micin alkaessa vielä ole varattu. Jos sinulla on takataskussa tai suunnitteilla Helsinkiin tai mielenterveyteen tavalla tai toisella liittyvä n. 2-5 min. esitys, oli se sitten räppiä tai vaikka folkkia, ilmoittaudu maililla kasper@kaspersalonen.com ja tule tekemään kanssamme Suurta Kaupunkirunoiltaa!
Tapahtumassa on myytävänä juomaa ja pientä purtavaa.
Duo Saksala & Sauros
Pitkän linjan laulaja-muusikko Harri Saksala ja kitaristi Yrjänä Sauros sukeltavat väkevin ja yllättävin tulkinnoin tangon ja chansonin kiehtovaan maailmaan.
Kasper Salonen
Kasper Salonen (s. 1987) on espoolainen lavarunoilija, kuvataiteilija, kääntäjä ja kirjallisuusaktiivi. Hänen suomen- ja englanninkielisissä runoissaan kaikuvat metafyysiset, psykedeeliset ja shamanistiset vivahteet yhdessä sosiaalisen kritiikin ja metamodernin pohdinnan kanssa. Kasper on esiintynyt ja tuottanut runotapahtumia yli vuosikymmenen. Hänen julkaisuihinsa kuuluvat Correlations-omakustanne, kaksi EP-levyä, kymmenittäin runokäännöksiä sekä useita runovideoita. Enostone kustannus julkaisi keväällä 2021 hänen suomenkielisen itsekuvitetun esikoisteoksensa, Kiertoreittejä, niin fyysisenä kokoelmana kuin itse lukemanaan äänikirjanakin. Kasper uskoo apokalypsiin ja jälleensyntymään, ainakin jollain tasolla.
Mikko H. Haapoja
Mikko H. Haapoja (MuM) on säveltäjä, musiikkituottaja sekä media- ja äänitaiteilija Helsingistä. Teoksissaan hän keskittyy usein luonto- ja kaupunkiäänimaisemien rajamaille. Läpi 2010-luvun Haapoja on taltioinut Helsingin äänikuvaa projektissaan Helsingin reitit – äänimaisemasävellyksiä, mediataideinstallaatioita ja monitaiteisia esityksiä luoden. Sooloprojektissaan Unheard Landscapes hän soittaa puolestaan sähköistettyjä jouhikoita ja selloa sekä eri puolilta maailmaa taltioimiaan kenttä-äänityksiä.
Elsa Tölli
Elsa Tölli on runoilija ja huikentelija jolle elämän seikkailut, tärähtänyt glamour ja lava-adrenaliini ovat taiteen tekemisen moottoreita. Uuden aikakauden valjetessa hänen uteliaisuutensa kohdistuu yhteiseen performanssiin, uusiin herneisiin ja fluxukseen.
Harri Hertell
Harri Hertell on helsinkiläinen runoilija, spoken word -artisti, DJ ja kulttuurituottaja. Hertell on kirjoittanut seitsemän runoteosta, joista tuorein Tiedän sen olevan rakkautta (Enostone) julkaistiin keväällä 2022. Teos käsittelee lapsiperhearkea poikkeusoloissa. Vuonna 2020 julkaistu Kaikki tunteet sallittuja (Enostone) sai positiivisen vastaanoton mm. Helsingin Sanomissa. Vuonna 2021 Hertellille myönnettiin Uudenmaan taidepalkinto.
Hertellin runoja on käännetty useille kielille ja hänen tekstejään on julkaistu lukuisissa antologioissa sekä kirjallisuuslehdissä. Vuonna 2017 Savukeidas julkaisi Hertellin ensimmäisen tietokirjan, Lavaruno-oppaan, joka käsittelee laajasti suomalaista lavarunokulttuuria. Hertell tunnetaan lisäksi Sieravuoren lavarunofestivaalin taiteellisena johtajana.