Pimeitä pulloja ja pulisotkua -kävelykierros kadunmiehen Kallioon
“Niin kuin Lönnrot pani kontin selkään ja lähti saloille, niin panen minä pullon taskuun ja lähden rannoille ja siltojen alle” – J. K. Harju kuvailee keräilyään 1975
Maaliskuussa koronatilanteen takia perutut kävelykierrokset järjestetään korvaavina syyskuussa.
Helsinkiläinen Johan Knut Harju (1910–1976) oli itseoppinut kirjoittaja ja perinteenkerääjä, joka vietti aikaansa kadulla, siltojen alla, vankiloissa ja hoitokodeissa. Alkoholin kyllästämästä elämästään huolimatta hän kirjoitti kokemastaan terävästi ja tarkkanäköisesti ja haastatteli myös muita kaupungin syrjän kulkijoita. Harjun tekstit, noin 20 000 sivua 1960–1970-luvuilta on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Kävelyn reitillä kuljetaan läpi Kallion katujen pysähtyen Harjun muistiinpanojen merkitsemissä paikoissa. Tule kokemaan Harjun tallentama sillan alusten, puliukkojen, puistokemistien ja nistien Sörnäinen sekä lintsareitten ja katukauppiaiden Kurvi.
Oppaana toimii Harju-tutkija, folkloristi Heli Paakkonen.
Kierrokselle on vapaa pääsy. Kierroksen kesto on n. 1,5 tuntia. Lähtöaika klo 17.30, tapaamispaikkana Hakaniemen torin metron sisäänkäynti.
Ilmoittaudu mukaan tästä. Ilmoittautumislomake aukeaa vain, jos kierroksella on yhä tilaa. Lomake sulkeutuu kierroksen tultua täyteen tai viimeistään kaksi tuntia ennen kierroksen alkua. Jäljellä olevat paikat täytetään lähtöpaikalla saapumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen on sitova. Emme lähetä ilmoittautumisesta erillistä vahvistusta. Peruutukset ja tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen iisa.aaltonen@hel.fi tai puhelimitse 040 508 3025.