Museon vapaaehtoistyön esittelytilaisuus
Ryhdy kuvakummiksi, museomummoksi tai työpajatoveriksi! Vapaaehtoistyö museossa tuottaa iloa niin yleisölle kuin vapaaehtoisille itselleenkin. Helsingin kaupunginmuseo on kehittämässä uusia vapaaehtoistyön muotoja ja kutsuu nyt mukaan innokkaita vapaaehtoisia. Kaikille avoin esittelytilaisuus pidetään Helsingin kaupunginmuseossa aulassa, Aleksanterinkatu 16, keskiviikkona 17.1.2018 klo 17. Vapaa pääsy.
Museomummo herättää 1970-luvun henkiin
Kaupunginmuseon huippusuositun Lasten kaupungin 1970-luvun mummolassa on vuosien ajan ollut viikonloppuisin museomummoja kaikenikäisten riemuksi. Kukin saa mummoilla omaan tyyliinsä: jutella menneistä, lukea satuja, kutoa sukkaa tai leikkiä lasten kanssa. Mummojen riveihin kaivataan nyt vahvistusta, ja onpa joukossa yksi museovaarikin, jolle toivotaan kollegoita.
Työpajatoveri vetää muisteloita, pelituokioita ja askarteluhetkiä
Museo järjestää kaikenikäisille eriaiheisia työpajoja, joiden vetäjiksi etsitään vapaaehtoisia. Esimerkiksi Ruiskumestarin talon tunnelmallisessa kamarissa on opeteltu seurapelejä, luettu Topeliusta ja askarreltu joulukoristeita 1800-luvun tyyliin. Hakasalmen huvilan 100 ja rapiat -näyttelyssä taas käynnistyvät pian vapaehtoisten vetämät seniorien muistelupiirit.
Kuvakummit ja kuvaussakki askaroivat museon kuva-aarteiden parissa
Uutuutena kaupunginmuseo tarjoaa vapaaehtoisille mahdollisuuden osallistua museotyöhön ja auttaa kuvakokoelmien hoitamisessa. Näin voi myös jakaa näkemyksesi siitä, mitä Helsingistä pitäisi säilyttää valokuvina museossa ja osallistua valokuvaamiseen. Kuvakummit arkistoivat kuvakokoelmien aarteita ja kuvaussakki auttaa museota valokuvaamalla kaupunkia ja sen elämää.