Mental Health Art Week: Revi ja rellestä -kollaasityöpaja
Oletko stressaantunut, vihainen tai et oikeastaan edes varma miltä sinusta tuntuu? Tule purkamaan oloasi kaupunginmuseon kollaasityöpajaan Lapinlahden Lähteelle (Lapinlahdenpolku 8, 00180 Helsinki)! Pajan tilana toimii Mieli-tila, joka sijaitsee 2.kerroksessa (kahvilan läpi, oikealle ja raput ylös).
Työpajassa revimme, silppuamme ja tuhoamme jätepaperia yhteistä kollaasia varten. Kollaasi rakennetaan silputuista papereista isolle, yhteiselle pohjalle, joka ripustetaan työpajan jälkeen esille Lapinlahden Lähteen kahvilaan. Tarkoituksena on rakentaa yhdessä kuva siitä, mikä meitä juuri nyt nyppii tai miltä meistä tuntuu. Repiminen ja pohjan kanssa rellestäminen on energisoivaa ja hauskaa, jopa katarttista. Tule yksin tai yhdessä kaverin kanssa niin pitkäksi aikaa kuin haluat! Voit tuoda kotoa mitä tahansa kevyttä materiaalia, jonka haluaisit tuhota ja käyttää uudelleen.
Pajaa ohjaa sarjakuvataiteilija ja kuvataideopettaja Viivi Rintanen, joka on perehtynyt mielen järkkymisen kuvaamiseen ja joka haluaa itsekin päästä rellestämään.
Työpaja on osa Helsingin kaupunginmuseon Rikki – kun mieli särkyy -näyttelyn ohjelmaa.
Mental Health Art Week
Mental Health Art Week – Hyvää mieltä kulttuurista -tapahtumaviikko järjestetään toukokuussa viikolla 21. MHAW-tapahtumat alentavat kynnystä keskustella mielenterveydestä ja sen merkityksestä niin yksilöille kuin yhteisölle. Alun perin skotlantilaiseen ideaan perustuvalla MHAW-viikolla MIELI ry:n paikalliset jäsenjärjestöt yhteistyökumppaneineen järjestävät omilla alueillaan mielen hyvinvointia pohtivia, tulkitsevia ja edistäviä kulttuuri- ja taidetapahtumia eri ikäisille.
Yhteistyökumppaneina tapahtumissa ovat mm. taiteilijat, oppilaitokset, museot ja galleriat, hoivakodit ja eri yhdistykset. MHAW viikkoa on järjestetty vuodesta 2014 lähtien.
https://mieli.fi/yhteiskunta/kampanjat/mhaw/
Kuva: Viivi Rintanen