Hellahuoneita ja sakilaisia Sörkassa – 1910-luvun arkea Pitkänsillan pohjoispuolella
Työväenasuntomuseosta alkavalla historiallisella kaupunkikävelyllä tutustutaan koskettavasti aikalaistarinoiden kautta elämänmenoon Pitkänsillan pohjoispuolella 1910-luvulla.
Aikakauden levottomuus näkyi Kallion kaduilla, joilla viina virtasi, puukot heiluivat ja sakilaiset rähinöivät lähestyvästä kieltolaista huolimatta. Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama myllerrys ja poliittinen kuohunta ulottuivat myös työläisperheiden arkeen. Koulunkäynnissä oli katkoksia, kun koulut otettiin kasarmeiksi ja lapsia tarvittiin seisomaan elintarvikejonoihin. Tervehenkisiä työläisnuoria kehotettiin karttamaan porvarillisia urheiluseuroja. Pulan, ahtauden ja työttömyyden piinatessa koko perhe joutui ponnistelemaan selvitäkseen arkisista toimistaan.
Aidoille tapahtumapaikoille johdattava opastettu kävelykierros alkaa Työväenasuntomuseosta, Kirstinkuja 4. Kävelykierroksen hinta on 10 euroa, ja se maksetaan museon kassalla.
Ilmoittaudu mukaan tästä. Ilmoittautumislomake aukeaa vain, jos kierroksella on yhä tilaa. Lomake sulkeutuu kierroksen tultua täyteen tai viimeistään kaksi tuntia ennen kierroksen alkua. Jäljellä olevat paikat täytetään lähtöpaikalla saapumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen on sitova. Emme lähetä ilmoittautumisesta erillistä vahvistusta. Peruutukset ja tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen hkm.peda@hel.fi tai puhelimitse 040-4805969.
Kävelyitä järjestetään myös tilauksesta ryhmille hintaan 150 euroa. Varaa kävely täältä.