Kaupunkiruokaa pop-up -näyttely
Urbaania ruokaa ja sen tulevaisuutta käsittelevä Kaupunkiruokaa pop-up -näyttely opastaa Kaupunkiruoan äärelle Malmilla Malmintalon aukiolla ja Itäkeskuksessa Stoan aukiolla 7.-20.9.2020.
Helsingin kaupunginmuseon Kaupunkiruokaa-näyttely haastaa ajattelemaan omia ruokaan liittyviä kulutustapoja, esittelee kaupunkia ruoankasvatuksen paikkana ja kysyy voivatko kaupungit olla kestävämmän ruoantuotannon edelläkävijöitä? Valmiiden vastausten sijaan näyttely kokoaa yhteen pohdintoja, visioita, ratkaisuja ja esimerkkejä, joiden avulla ruoka voisi riittää kaikille, ympäristön kuormitusta vähentäen.
Urbaania ruokaa ja sen tulevaisuutta käsittelevä Kaupunkiruokaa pop-up -näyttely opastaa myös kaupunkiruoan äärelle Malmilla Malmintalon aukiolla ja Itäkeskuksessa Stoan aukiolla 7.-20. syyskuuta. Malmin alueen viljelyhistoriaan kuuluvat niin Fallkullan tilan pellot, huvilapihojen istutukset kuin Tapanilan kauppapuutarhatkin. Nykyisen Itäkeskuksen alue muuttui maalaismaisemasta kerrostaloalueeksi 1970-luvun kuluessa. Sitä ennen sen yksityisillä maatiloilla ja Helsingin kaupungin pelloilla oli tärkeä rooli pääkaupungin ruokahuollossa. Ruokaa kasvatetaan nykyäänkin pihoilla ja parvekkeilla. Syötävää löytyy myös puistoista ja lähimetsistä.
Kaupunkiruokaa pop-upeihin liittyvässä Kaupunkiruokaa-katukeittiössä kokki-puutarhuri Janne Länsipuro kokkailee kasvisruokaa ohikulkijoille näyttelyn antimista sadonkorjuun hengessä:
Stoan aukio, Itäkeskus PE 18.9. klo 16 >
Malmitalon aukio, Malmi LA 19.9. klo 12 >
_ _ _ _ _
Kauppapuutarhoja ja sunnuntaipalstoja
Malmin alueen viljelyhistoriaan kuuluvat niin Fallkullan tilan pellot, huvilapihojen istutukset kuin Tapanilan kauppapuutarhatkin.
Kaupungin rajojen ulkopuolelle alkoi nousta varakkaiden helsinkiläisten huviloita 1800-luvun lopulla. Malmin suosiota huvila-alueena kasvatti junayhteys Helsinkiin. Huviloiden puutarhoissa kukoistivat omenapuut ja marjapensaat ja monet viljelivät perunoita ja vihanneksia oman perheen tarpeiksi.
Myös työläisillä oli mahdollisuus hankkia edullisia tontteja Malmin alueelta. Monet olivat muuttaneet Helsinkiin maalta ja heitä houkutteli junamatkan päässä kaupungista oma palsta, jolle saattoi raivata kasvimaan. 1900-luvun alussa syntyi Malmin Sunnuntaipalstoina tunnettu alue. Nimi viittaa siihen, että työläiset pääsivät rakentamaan talojaan ja hoitamaan kasvimaitaan sunnuntaisin, viikon ainoana vapaapäivänä.
Osa uusista malmilaisista aloitti ammattimaisen puutarhaviljelyn. Muhevaa multaa saatiin läheiseltä kaatopaikalta, joka sijaitsi nykyisen Hiidenkivenpuiston paikalla. Sen ympäristöön muodostui 1910-luvulta lähtien merkittävä kauppapuutarha-alue. Maanviljelyksestä Malmin alueella kertoo vielä tänäkin päivänä Fallkullan tila peltoineen.
_ _ _ _ _
Muistatko Nymanin pellot?
Nykyisen Itäkeskuksen alue muuttui maalaismaisemasta kerrostaloalueeksi 1970-luvun kuluessa. Sitä ennen sen yksityisillä maatiloilla ja Helsingin kaupungin pelloilla oli tärkeä rooli pääkaupungin ruokahuollossa.
Puotilan kartanon viljaville pelloille ja niityille nousi 1960-luvulla Puotilan asuinalue. Puotinharjun ja Myllypuron välissä sijainnutta Storsängin tilaa hoiti Ossian Gauffin 1970-luvulle asti.
Pelloille kohoavien uusien kerrostalojen asukkaat saivat ostaa häneltä perunoita ja vihanneksia. Maatilan tuotteita vietiin myös hevoskärryllä Puotinharjun ostarille myyntiin. Kehä I:n Kontulantien liittymän paikalla oli tilan navetta ja muita talousrakennuksia. Uutta Itäkeskusta edeltävään maisemaan kuuluivat myös Nymanin tilukset. Nymanin kaalimaat tarjosivat monelle itähelsinkiläiselle nuorelle kesätöitä. Niiden paikalle rakennettiin myöhemmin City Market.
Itäkeskuksen alueen viljelyhistoriaan kuuluu myös erottamattomasti 1940-luvulla perustettu Marjaniemen ryhmäpuutarha.
_ _ _ _ _
Kaupunkiruokaa-näyttely
Tule mukaan Kaupunkiruokaa-aiheisiin tapahtumiin ja näyttelyyn Helsingin kaupunginmuseolle (Aleksanterinkatu 16). Näyttely ja sisäpihan Kasvattamo on avoinna 27.9. asti ja niihin on vapaa pääsy.
Tutustu tarkemmin Kaupunkiruokaa-näyttelyyn Helsingin kaupunginmuseossa: https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/kaupunkiruokaa/
Helsingin kaupunginmuseon tapahtumat: https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/tapahtumat/
Helsingin kaupunginmuseon kanssa yhteistyössä tuotettu Kaupunkiruokaa-näyttely on osa ympäristöjärjestö Dodo ry:n 25-vuotisjuhlavuotta.
Kaupunkiruokaa pop-up -näyttelyihin on saatu Museoviraston Ratkaisuriihi-avustus.
Ylin Kuva: Päivi Raivio