Minskun tutkimaton historia – Mineriittitehtaan jäljet Tapanilassa
Miten asbestikuidun tarina muuttui modernista ihmeaineesta terveyshaitaksi? Tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi kirjoittaa hankkeesta, jossa tutkittiin Helsingissä Tapaninkylässä sijainneen Suomen Mineraali Oy -tehtaan historiaa ja sen vaikutusta paikallisyhteisöön. Teatteri Tuikkeen kanssa toteutettu podcast on nyt kuunneltavissa Spotifyssa.
Helsingin kaupunginmuseo aloitti vuonna 2024 Tapaninkylän kaupunginosassa sijainneeseen asbestitehtaaseen liittyvän tutkimushankkeen. Hankkeessa tutkittiin asbestikuidun historiallista kaarta modernista rakennusmateriaalista terveys- ja ympäristöhaitaksi – ja osaksi Tapanilan asukkaiden yhteisöllistä muistia ja paikallisidentiteettiä. Tutkimus keskittyi Helsingin Tapanilassa 1930–1970-luvuilla toimineeseen Suomen Mineraali Oy:n asbestitehtaaseen. Hankkeessa selvitettiin tehtaan historiaa sekä vaikutusta yhteisöönsä keräämällä paikkaan sitoutunutta yhteisöllistä ja ylisukupolvista hiljaiseksi jäänyttä tai torjuttua muistitietoa asbestitehtaasta. Hankkeen tutkimusaineisto koostuu haastatteluista, kirjallisuudesta, paikallislehdistön artikkeleista sekä alueen kaavahistoriasta.
Kumppaneina hankkeessa toimivat Työväen Arkisto sekä tapanilalainen Teatteriyhteisö Tuike. Hankkeen haastattelujen yhteydessä tallennettu muistitieto tallennetaan Työväen Arkistoon, johon Suomen Mineraali Oy:n aineistoa on jo aikaisemminkin tallennettu. Teatteriyhteisö Tuikkeen kanssa toteutettiin podcast, jossa arkistoista kerättyä aineistoa rikastettiin tehtaaseen liittyvien henkilöiden muistoilla.
Kuuntele Minskun tutkimaton historia – Mineriittitehtaan jäljet Tapanilassa -podcast Spotifyssa.
Kotimainen ihmekuitu
Asbesti on yleisnimitys luonnosta saataville kuitumaisille silikaattimineraaleille ja sitä esiintyy Suomessa luontaisena kiintokalliossa. Suurimmat ja tunnetuimmat esiintymät ovat Itä-Suomessa, Pielisjärven ja Varkauden välisellä alueella Savon ja Pohjois-Karjalan rajoilla. Muistitiedon mukaan paikalliset asukkaat käyttivät jo hyvin varhain sädekiviasbestia leivin- ja saunauunien kivinä sekä uunien muurauksessa käytettävään tulenkestävään laastiin. Asbestia käytettiin myös saviastioissa lisäämällä asbestikuituja saven joukkoon.
Asbestiteollisuus vaikutti merkittävästi rakennusteollisuuteen Suomessa ja kansainvälisesti vuosikymmenien ajan. Suomessa vaikutus näkyi erityisesti, sillä maassa toimi Paakkilan asbestikaivos vuosina 1904–1975. Kaivos oli aikanaan Euroopan merkittävin asbestikaivos ja sieltä louhittiin antofylliittiasbestia vuosina 1918–1975 yhteensä noin 350 000 tonnia.
Asbestia on arvioitu käytetyn Suomessa jopa noin 300 000 tonnia vuosina 1905–1988. Asbestituotteiden käyttö ja myynti kiellettiin kokonaan Suomessa vasta 1.1.1994. Materiaalien käytön lopettamisen ja kieltämisen syynä olivat asbestikuitujen terveydelle vaaralliset vaikutukset.
Työntekijöitä valmistamassa asbestipahvia Suomen Mineraalin tehtaalla. Kuvausaika: 1940–1959. Kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.
Suomen Mineraali Oy eli Minsku
Suomen Mineraali Oy perustettiin vuonna 1917. Yhtiön toiminnan tarkoituksena oli kehittää kotimaista mineraaliteollisuutta sekä jalostaa ja hyödyntää mineraaleja. Yrityksen toimintaan kuului muitakin mineraaleja, mutta ajan mittaan asbestista muodostui yrityksen selkäranka ja toiminnan pääartikkeli. Yrityksen vuonna 1947 julkaistussa Suomen Mineraali Oy 30 vuotta teoksessa kuvaillaan asbestia seuraavasti: ”Niinpä voitaneenkin erikoisesti asbestista sanoa, että kivi, jonka muut rakentajat hylkäsivät, on tullut yhtiömme kulmakiveksi.”.
Yrityksen ensimmäinen tehdas sijaitsi osoitteessa Ruoholahdenkatu 25 Helsingissä ja siellä valmistettiin hiomokiviä selluloosatehtaita varten. Vuonna 1922 Suomen Mineraali Oy aloitti asbestijalosteiden valmistamisen. Yritys vuokrasi aluksi Hietaniemestä vanhan hylätyn tehdasrakennuksen, jossa valmistettiin mm. asbestipahvia. Vuonna 1927 tehtaan toiminta monipuolistui ja päätuotannoksi kehittyi aikaisemmin valmistettujen tuotteiden lisäksi asbestisementtilevyjen valmistus. Vuonna 1929 yritys joutui luopumaan Hietaniemen tehtaasta, sillä kaupunki irtisanoi hautausmaaksi kaavoitetun tontin vuokrasopimuksen. Tehtaan paikalla on nykyään Hietaniemen hautausmaan sankarihaudat. Tehdas päätettiin muuttaa kokonaisuudessaan Tapanilaan, josta yritys oli jo aiemmin hankkinut itselleen tontin. Uuden ja huomattavasti vanhaa mittavamman tehtaan rakennustyöt saatiin vauhdilla valmiiksi ja uusiin tiloihin muutettiin jo vuonna 1930.
Tehdas ehti toimia Tapanilassa 1970-luvulle asti. Tehtaalla valmistettiin asbestisementtituotteiden lisäksi mm. asbestilankaa ja -kudonnaisia. Toisen maailmansodan jälkeen asbestituotteiden myynti miltei kaksinkertaistui ja Tapanilan tehtaan asbestituotanto oli vuoteen 1956 mennessä noin 240 000 tonnia. Vuonna 1959 Suomen Mineraali Oy:n toiminta liitettiin Paraisten Kalkkivuori Oy:öön ja Lohjan Muijalaan perustettiin uusi asbestitehdas kasvaneen kysynnän takia. Tapanilassa asbestitehdas lopetti toimintansa lopullisesti vuonna 1978 asbestin heikentyneen kysynnän takia.
Kaarevaa aaltolevyä taivutettavana Suomen Mineraalin tehtaalla. Kuvausaika: 1950–1959. Kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.
Minskun muistot
Kaupunginmuseon tutkimushankeen aineisto koostuu haastatteluista, inventoinneista ja rakennushistorialista selvityksistä, kirjallisuudesta, paikallislehdistön artikkeleista sekä alueen kaavahistoriasta. Aineiston keskiössä olivat kuitenkin haastattelut. Hankkeen yhteydessä haastateltiin yhteensä seitsemää asbestitehtaaseen tai sen yhteisöön eri tavoin liittyvää henkilöä. Haastattelujen tavoitteena oli kerätä muistitietoa tehtaasta ja sen yhteisöstä sekä laajemmin asbestiteollisuuden ilmiöstä. Koska tehtaan lakkauttamisesta oli hankkeen aloittamisen aikaan kulunut jo 46 vuotta, keskityttiin keräämään ylisukupolvista muistitietoa. Tavoitteena oli selvittää, miten tehtaan vaikutus näkyi yhteisössä sekä onko tehtaan vaikutus alueella edelleen havaittavissa.
Haastatteluissa kuultiin asbestitehtaaseen liittyviä tarinoita ja muistoja mm. tehtaantyöntekijän lapsen ja lapsenlapsen sekä tapanilalaisen papin näkökulmasta aina 1950-luvulta 2000-luvulle asti. Hankkeen yhteydessä tavoitettiin myös tehtaassa työskennelleitä henkilöitä. Heidän muistojensa ja tarinoidensa avulla saatiin konkreettista käsitystä työskentelystä tehtaassa sekä elämästä osana tehtaan yhteisöä.
Muistojen lisäksi kaupunginmuseon kokoelmiin saatiin tallennettua tehtaaseen liittyvää esineistöä sekä valokuvia. Kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluu nyt esimerkiksi asbestitehtaaseen liittyviä työkaluja, kuten asbestileikkuri ja -rei’itin, sekä pitkäaikaisesta urasta myönnettyjä mitaleja. Esineet otettiin osaksi museon kokoelmia, koska ne täydentävät haastatteluaineistoa ja kertovat työnteosta helsinkiläisessä yrityksessä, sitoutumisesta työyhteisöön sekä paikallisen yrityksen merkityksestä asuinalueelle ja sen asukkaille – hyvässä ja pahassa. Valokuvien avulla saa kattavan käsityksen tehdasalueesta ja sen kehittymisestä vuosien varrella. Myös tehtaan sisätiloista ja eri tuotantomenetelmistä on hyvin yksityiskohtaistakin kuvamateriaalia. Erityisen mielenkiintoisia olivat tehtaan työntekijöiden jo puretuista asuintaloista otetut valokuvat, joiden avulla pääsee kurkistamaan asukkaiden elämään. Valokuvista digitoidaan otanta ja kuvat julkaistaan Finna-hakupalvelussa.
Suomen Mineraalin tehtaan työntekijä. Kuvausaika: 1930–1945. Kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.
Syvempi paikallishistoriallinen tuntemus
Helsingin pientaloalueita ei ole kattavasti inventoitu eikä niiltä ole kerätty muistitietoa. Asbestitehtaan historiaa ja yhteisöä tutkimalla saimme tallennettua Tapanilan ennestään tutkimattomia kulttuuriympäristöarvoja ja paikallishistorian tuntemuksemme syveni. Esimerkkinä vaikkapa tehtaan työntekijöiden käyttämä yleinen sauna, joka sijaitsi tehdasta vastapäätä Kuoppatien ja Kertojantien kulmauksessa. Saunan yläkerrassa toimi myös tehtaan ruokala. Rakennus nousi esiin sekä haastateltavien kertomuksissa että tehtaaseen liittyvässä valokuva-aineistossa. Vertaamalla samalla paikalla nykyisin sijaitsevaa rakennusta, valokuva-aineistoa sekä rakennuksen rekisteritietoja voitiin päätellä, että myöhemmin asunnoksi muutettu rakennus liittyy asbestitehtaan toimintaan. Vuonna 1939 valmistunut rakennus sai hankkeen avulla uutta kulttuurihistoriallista merkitystä osana sekä Tapanilan että laajemmin ajateltuna kotimaisen asbestiteollisuuden historiaa. Lisäksi oli hienoa huomata, että kaikkia asbestitehtaaseen liittyviä rakennuksia ei sittenkään ole vielä purettu!
Kaikkien kulttuuriperintöä
Kaupunginmuseoilla on rooli kollektiivisina muistin tulkitsijoina ja arvottajina. Muistamisen rinnalle nousee aina myös unohtaminen. Tiettyjen muistojen vaaliminen voi olla kaupungeille jopa tietoinen keino rakentaa omaa imagoaan. Museoiden tulee kuitenkin tutkia puolueettomasti myös historiaa, johon ei välttämättä liity vain positiivisia muistoja. Asbestitehtaan työntekijöiden ja yhteisön jäsenten muistoja keräämällä annettiin ääni vuosikymmeniä sitten lakkautetun asbestitehtaan jo lähes unohdetulle yhteisölle. Hanke toi paljon uutta tietoa asbestitehtaasta ja sen työyhteisöstä sekä laajemmin Tapanilasta asuinalueena. Hankkeen tärkeintä antia olivat keskustelut ja haastattelut tehtaan työntekijöiden ja yhteisön jäsenten kanssa. Yhteisön kokemusten ja muistojen tallentaminen vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja edistää samalla helsinkiläisten pientaloalueiden historiallisen jatkuvuuden vaalimista.
Suomen Mineraali Oy:n Tapanilassa sijainneen asbestitehtaan merkitys kiteytyy parhaiten tutkimushankkeen yhteydessä löydetyssä runossa. Runossa on yksinkertaisella, mutta herkällä tavalla kuvattu tehtaan nousu ja tuho. Runoa lukiessa voi kuvitella itsensä 1930-luvulle hiekkakuopan reunalle rakentuvan tehtaan työmaalle ja myöhemmin 1970-luvulle suljetun tehtaan portin taakse. Runon on kirjoittanut Suomen Mineraali Oy:n palveluksessa pitkän uran tehnyt Matti Jokinen.
Se tuli kuin varkain, hiekkakuoppaan pajujen ja leppien sekaan
Asbesti Tapanilaan.
Pienestä alusta kehittyi iso Mahti
Monta iloa ja monta surua toit tullessasi.
Paljon on työvoimaa porttisi vetänyt
monet taistot kestit hyvin
Loppui päättäjien mielikuvitus,
iso kenkä sotki alleen kaiken lopullisesti.
Matti Jokinen
Teksti: Katariina Ruuska-Jauhijärvi, Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriperintöyksikön tutkija
