Afrosuomalaisuutta tallentamassa

Työn alla -blogi

Kaupunginmuseo ja Kulttuurikeskus Caisa järjestivät hiihtolomaviikolla työpajan, jonka osanottajat olivat afrosuomalaistaustaisia helsinkiläislapsia. Hiihtolomaa vietettiin koronan varjossa ja oli hienoa kokea, miten museon työpajatila täyttyi äänestä ja naurusta. Tilat elivät pitkän talven jälkeen.

Työpajassa haluttiin antaa joukolle helsinkiläisiä lapsia mahdollisuus pohtia juuriaan ja helsinkiläisyyttään. Helsinkiläiset ovat monenlaisia, mutta on lapsia, jotka toisinaan nähdään “vain” ruskeina lapsina, joiden muut ominaisuudet kätkeytyvät ihonvärin alle. Monille työpajalaisille tämä oli ensimmäinen kerta ryhmässä, jossa he eivät olleet ainoita erilaisia vaan kaikki olivat afrosuomalaisia. Afrohiukset olivat normi eikä poikkeus.

Blogissa keskustelevat Kulttuurikeskus Caisan projektityöntekijä Wisam Elfadl ja Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss.

Kuvassa: Misia, Edoza, Kweezi ja Kailie Afrosuomalaiset Helsingissä -työpajan tauolla. Kuva: Yehia Eweis / Helsingin kaupunginmuseo

Lapset päättivät itse

Työpajaviikko oli osa Afrosuomalaiset Helsingissä -kokonaisuutta, jossa kaupunginmuseo tallentaa ja tarkastelee moni-identiteettisiä kokemuksia Helsingistä.

Identiteettiä ja omaa tarinaa työstettiin taiteen keinoin piirtämällä ja tekemällä teatteria. Jokainen lapsi toimitti yhden numeron Afrosanomat-lehteä, jossa käsiteltiin kauneusihanteita, inspiraatiota, tiedettä ja avaruutta. Museon valokuvaaja Yehia Eweis haastatteli lapsia videolle, jossa he kertovat harrastuksistaan ja käsityksestään perheestä. Katso video:

Museokokoelmien pitää sekä peilata nykyisyyttä että tarjota rakennusaineita tulevaisuuden helsinkiläisten identiteettityölle. Yksi hankkeen tavoitteista olikin rikastaa Helsinkikuvia.fi-palvelun tarjoamaa näkymää Helsingin moninaisesta kaupunkielämästä. Lapset valitsivat kokoelmiin liitettävät kuvat itse, joten kulttuurisen moninaisuuden lisäksi kokoelmiin saatiin lasten omia näkemyksiä heille tärkeistä asioista. Sekin on yksi näkökulma moninaisuuteen, ja tapa purkaa kokoelmien kartuntaan liittyviä valtarakenteita.

Wisam: Odotin innolla lasten työpajoja ja koetin kovasti tehdä niistä lapsille turvallisia ja innostavia oppimisympäristöjä. Olisin itse aikanaan tarvinnut taidetyöpajoja, joissa käsitellään isoja aiheita luovalla tavalla ja puhutaan vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä. Asiaa helpotti suuresti, että museo oli saavutettava, luokkatilat inspiroiva ja meitä ohjaajia tarpeeksi.

Kuvassa: Kesänvietossa Lauttasaaressa. Kuva: Kaisa Viitanen

Keskusteluja aikuisten kanssa

Lasten työpaja oli onnistunut kokeilu, jolle toivottavasti saadaan jatkoa. Kokeileminen voi tarkoittaa myös vastoinkäymisiä ja takapakkia. Yritimme jo syksyllä järjestää afrosuomalaisille aikuisille vastaavia työpajoja, mutta ne eivät lähteneet lentoon. Suuri syy oli korona. Oikeita tapaamisia ei voitu järjestää, eivätkä virtuaaliset tapaamiset onnistuneet.

Oli silti myös syvempiä syitä. Kävi ilmi, että olimme yliarvioineet ihmisten halukkuuden jakaa kokemuksia ja muistoja ja tallentaa niitä museokokoelmaan. Kun tallentamisprosessia ja kokoelmatiedon julkisuutta työstettiin niiden kanssa, jotka alun perin olivat kiinnostuneita asiasta, yhä useampi vetäytyi. He halusivat suojella yksityisyyttään, eivätkä suinkaan jakaa kokemuksia museokokoelmaan.

Minna: Museoilla on vakiintuneita tapoja kerätä aineistoja lähestyä ihmisiä ja yhteisöjä. On hyvä huomata, että ne eivät toimi automaattisesti, vaan että luottamus on rakennettava uudelleen jokaisen uuden ihmisen ja uuden yhteisön ehdoilla, kun pyritään oman sosiaalisen ja kulttuurisen kehyksen ulkopuolelle. Ei saa pitää itsestään selvänä, että kaikki haluavat elämänsä osaksi museokokoelmaa vain koska museo on määritellyt asian kiinnostavaksi. Tässä hankkeessa saimme harjoitella museon uskottavuuden lisäämistä vähemmistöön kuuluvien helsinkiläiset keskuudessa, jotta he kokisivat museon arvokkaaksi ja turvalliseksi paikaksi säilyttää omia herkkiä ja hauraita muistojaan ja omaa historiaansa.

Opimme uutta, muutimme menetelmiä ja lähestymistapaa, ja yhteistyön tuloksena saamme vielä kesän aikana talteen videohaastatteluja, joissa mietitään omaa kulttuuriperintöä, jonka jokainen meistä jättää seuraavalle sukupolvelle. Haastateltavina ovat elokuvakäsikirjoittaja Khadar Ayderus Ahmed, taitelija ja aktivisti Ajak Majok sekä opiskelija Ann Nwaosa. Kiitos heille rohkeudesta ja luottamuksesta jo ennakkoon.

Luettelointi on oppimisprosessi

Työpajoissa tallennetun aineiston tallentaminen museon kokoelmiin avasi näkymää siihen, miten moninaisuus vaikuttaa museon omiin prosesseihin. Suostumukset ja lupalomakkeet ovat aina vaativa kokonaisuus, ja nyt piti erityisen huolellisesti pohtia yksilön suojaa ja oikeuksia, jotta kuvien julkaiseminen ei aiheuttaisi mitään ikävää.

Wisam: Asiasanojen valinta oli yllättävän vaikeaa. Olinko ylipäänsä oikea ihminen sanoittamaan lasten etnistä identiteettiä ja kokemusta itsestään? YSA eli Yleinen suomalainen asiasanasto tarjosi sellaisia käsitteitä kuin maahanmuuttaja, vähemmistö, vähemmistöryhmä ja uusi suomalainen. Lapset olivat kuitenkin Suomessa syntyneitä ja kasvaneita ja useimmilla myös ainakin toinen vanhempi oli samoin syntynyt Suomessa. Afrosuomalaisuuteen viittaavia hakusanoja YSA ei tunne. Kaikki afro-etuliitteellä löytyvä ja mustuuteen liittyvä viittaa afroamerikkalaisuuteen samaan tapaan kuin Library of Congress Subject Headings, vaikka esimerkiksi afroeurooppalaisuus ja afroranskalaisuus alkavat nekin olla vakiintuneita käsitteitä. Pohdituttaa myös, voiko vaikkapa saamelaisten vähemmistöasemaa tarkastella samoilla termeillä kuin afrosuomalaisten vähemmistökokemusta.

Kuka on helsinkiläinen?

Helsinkiläisyys näyttäytyi hankkeessa uudesta näkökulmasta – tai pikemmin uusista näkökulmista.

Wisam: Kun selvittelin moninaisuutta Kulttuuri ja vapaa-aika toimialan kulttuuripalveluissa, huomasin, että kulttuurialan asiantuntijoiden suhtautuminen eri helsinkiläisiin vaihteli. Esim. keskusteluissa käytettiin eri sanastoa niistä helsinkiläisistä, joidenka äidinkieleksi oletettiin olevan jokin muu kun suomi tai jos ohjelmia tehtiin ei-valkoisille suomalaisille tai jos ohjelmassa oli joku elementti, joka ei ollut “länsimaalainen”.

Minna: Kuka oikeastaan on helsinkiläinen? Entä paljasjalkainen tai uusi helsinkiläinen? Näistä usein puhutaan, ja tämä hanke sai minut pohtimaan käsitteitä ja omia ajattelutapojani. Monet ns. uudet helsinkiläiset ovat syntyneet kätilöopistolla ihan niin kuin minä itsekin. Meidän on tärkeätä laajentaa puheessammekin niiden ihmisten piiriä, jotka haluavat kokevat, että he ovat osa helsinkiläistä kulttuuriperintöä. Teemme tänään tulevaisuuden historiaa ja kulttuuriperintöä, ja moninaisuus on jotakin enemmän kuin monikulttuurisuus. Helsinkiläisyys ei ole ainoastaan monenlaisten kulttuurien rinnakkaiseloa vaan niiden vuorovaikutuksessa syntyy aidosti uudenlaista, moninaista helsinkiläisyyttä. Siinä prosessissa minä muutun itse ja me kaikki muutumme.

Kuvassa: Luca ja Shuyab pohtivat juuriaan Helsingissä. Kuva: Yehia Eweis / Helsingin kaupunginmuseo

Miten eteenpäin?

Kulttuurinen moninaisuus tuottaa uusia merkityksiä myös tapaamme katsoa ja kokea kulttuuriympäristöä. Syksyllä moninaisuustyömme jatkuu Afrosuomalaiset Helsingissä kulttuuriympäristön tulkitsijoina ja muokkaajina -hankkeen muodossa. Perehdymme afrosuomalaisten kokemuksiin helsinkiläisesta kulttuuriympäristöstä, ja pyrimme herättämään kiinnostusta ja innostusta oman asuinalueen ja laajemmin Helsingin aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön käyttöön, hoitoon ja arvostukseen. Kulttuuriympäristön merkityksiä on tutkittu paljon, mutta moninaisuuden näkökulmasta vain vähän.

Katso kuvia täältä: Helsinkikuvia.fi – afrikkalaisuus

Blogissa keskustelevat Kulttuurikeskus Caisan projektityöntekijä Wisam Elfadl ja Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss.

Kirjoittajat:
Kulttuurikeskus Caisan projektityöntekijä Wisam Elfadl ja Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss.