Helsingin kaupunginmuseo kerää mielialaraportteja tämän päivän Helsingistä
”Pinnan alla on mielialoissa kuitenkin havaittavissa ns. ajattelevien kansalaisten keskuudessa yhteiskuntapiireissä riippumatta vakavaakin huolestumista valtakunnan asioista.” (27.6.1942)
”Kuiskekampanja yleisen luottamuksen horjuttamiseksi on jatkuvasti käynnissä.” (24.10.1942)
”Tavattomasti on alkanut esiintyä jälkiviisautta.” (15.3.1944)
Sotavuosina suomalaisten mielialoja tiedusteltiin salaa ja koottiin maan johdolle. Kuin ihmeen kaupalla säilyneitä ytimekkäitä ja kielellisesti iskeviä raportteja on käytetty Hakasalmen huvilan Mieliala Helsinki 1939–1945 -näyttelyn aineistona.
Hakasalmen huvila on toistaiseksi suljettu poikkeustilan vuoksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Elämme siis jälleen hyvin poikkeuksellista aikaa. Millä tavoin Helsingin mielialan voisi tiivistää juuri tänään?
Tämän päivän Helsingin mielialaraporttien keräämiseen omin tarinoin ja kuvin voi nyt osallistua Helsingin kaupunginmuseon ja Hakasalmen huvilan verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa avainsanalla #mielialahelsinki2020.
Tekstimuotoiset raportit liitetään Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin, kuvien mahdollisesta tallentamisesta sovitaan tekijän kanssa erikseen. Aineistosta kootaan Mieliala Helsinki 2020 -pienoisnäyttely, joka tulee yleisön nähtäville Hakasalmen huvilassa, kun museo jälleen avautuu.
Helsingin kaupunginmuseon tavoitteena on myös järjestää samanaiheinen kirjoitustyöpaja Hakasalmen huvilassa Taiteiden yönä 20.8. Työpajan vetäjänä toimii sanataideohjaaja Jenni Hurmerinta ja se toteutetaan yhteistyössä Nuoren Voiman Liiton kanssa osana Runokuun ohjelmaa. Toivon mukaan silloin saadaan talteen jo valoisampia mielialoja!
-
Joulu kaupunginmuseossaUutiset
-
Queer-opastuksia marraskuussaUutiset