Kaupunginmuseo saavuttaa miljoonannen kävijän
Helsingin kaupunginmuseo avautui Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa 13.5.2016. Nyt kahden ja puolen aukiolovuoden tultua täyteen museo saavuttaa miljoonannen kävijän. Miljoonas kävijä palkitaan lauantaina 24.11. ämpärillisellä Kettukarkkeja, ja samalla tarjotaan kakkukahvit päivän tuhannelle ensimmäiselle kävijälle. Saa juhlia!
”Olen äärettömän iloinen siitä, että museosta on tullut koko kaupungin yhteinen tila”, kertoo museonjohtaja Tiina Merisalo. ”Olemme onnistuneet rakentamaan elämyksellisen vapaan pääsyn museon, joka sallii monenlaiset käyttötavat. Museoon on löytänyt myös monenlaisia uusia käyttäjiä: piipahtajia, rauhallista työskentelypaikkaa kaipaavia ja uudenlaisten kokemusten etsijöitä.”
Helsingin kaupunginmuseo on suunniteltu kokonaiselämykseksi, jossa helsinkiläinen kaupunkilaisarki näkyy paitsi näyttelyissä, myös aulassa, kokoustiloissa, kaupassa ja vessoissa. Museo muodostuu viidestä vanhasta rakennuksesta, modernista uudisosasta ja kolmesta viehättävästä sisäpihasta. Tällä hetkellä museossa voi vierailla kolmessa pysyvässä näyttelyssä: Helsingin valituissa paloissa, Lasten kaupungissa sekä virtuaalielämys Aikakoneessa.
Museon neljäs kerros on puolestaan omistettu vaihtuville näyttelyille. Tilan konseptiin kuuluu perinteisen museokäsityksen laajentaminen tunteita herättävillä sisällöillä, jotka voivat olla esimerkiksi näyttelyitä, tapahtumia elämyksiä tai kokemuksia. Marraskuun alussa neljännen kerroksen valtasi Pelko, escape room -tyyppinen konsepti, joka perustuu kaupunkilaisilta kerättyihin ja ajan hengessä eläviin pelkotunnelmiin.
Kaupunginmuseo on saanut viime vuosien aikana myös useita palkintoja. Toukokuussa 2018 museo sai kunniamaininnan kansainvälisessä European Museum of the Year -kilpailussa. Tuomariston perusteluissa mainittiin, että kaupunginmuseo on lämmin, helposti lähestyttävä museo, jossa yhteistoiminta kaupunkilaisten kanssa on otettu tärkeäksi periaatteeksi.
Toukokuussa 2017 museo valittiin kuuden kovan finalistin joukosta brittiläisen Museums + Heritage Awards -museokisan kansainvälisen sarjan voittajaksi. Perusteluissa mainittiin kaupunginmuseon olevan yhteisöllinen museo, johon kaupunkilaiset ovat löytäneet tiensä sankoin joukoin. Vuosittain jaettavilla palkinnoilla halutaan huomioida innovatiivisia ja uraauurtavia museo- ja kulttuuriperintöalan projekteja paitsi Isossa-Britanniassa, myös muualla Euroopassa.
Samana vuonna kaupunginmuseo valittiin neljän finalistin joukosta Vuoden museoksi 2017. Suomen museoliiton ja ICOMin Suomen komitean Vuoden museo -palkinto myönnetään vuosittain museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.
Vuonna 2019 museossa juhlitaan Signe Branderin 150-vuotisjuhlia. 15. huhtikuuta 1869 syntynyt Brander kuvasi Helsingin muinaismuistolautakunnalle ja kaupunginmuseolle noin tuhat valokuvaa vuosina 1907−1913. Ne ovat kaupunginmuseon valokuvakokoelmien perusta. Huhtikuussa museossa avataan myös virtuaalielämys Aikakoneen uusi versio 2.0. Aikakoneessa Signe Branderin sadan vuoden takaiset valokuvat heräävät eloon uuden teknologian avulla.
-
Siivoustalkoot osana ympäristöohjelmaaTyön alla -blogi
-
Lähde kesäretkelle HelsinkiinUutiset