Museossa ensi vuonna klubbailua ja pelkoja
Helsingin kaupunginmuseon uudet näyttelyt kiinnittyvät tulevanakin vuonna vahvasti kaupunkilaiseen arkeen ennen ja nyt. Kaupunginmuseoon 9.3.–23.9.2018 saapuva Helsinki Clubbing -näyttely on kunnianosoitus helsinkiläiselle klubikulttuurille. Se esittelee Helsingin klubien klassikoita 80-luvun lopulta tähän päivään ja toimii myös tapahtumien, kuten bileiden ja workshopien, näyttämönä. Tekijöinä on laaja joukko alan pioneereja: DJ:tä, VJ:tä, promoottoreita, vaatesuunnittelijoita, graafisia suunnittelijoita ja verkkoammattilaisia. Projektin puuhamiehinä ovat yli 20 vuotta Helsingissä tapahtumia järjestäneet DJ Orkidea ja Misc Management. Varaudu tanssimaan!
Kaikki pelkäävät jotain – korkeita paikkoja, väkivaltaa tai yksinäisyyttä. Pelko on hengissä selviytymisen edellytys, fysiologinen tila, mutta se myös rajoittaa ihmisten elämää ja luo yleistä turvattomuuden tunnetta. Pelkoja myös lietsotaan tarkoituksellisesti. Marraskuussa museon neljännen kerroksen valtaa pelkoja ja pelkäämistä käsittelevä kokonaisuus Pelko, jossa vierailijat voivat kohdata omat pelkonsa ja tuntea, mitä pelko tarkoittaa muille.
Senaatintorin kulmalla sijaitseva kaupunginmuseo on puolentoista vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista museokohteista ja saanut paljon kiitosta rennosta linjastaan. Lisäksi museo on tänä vuonna voittanut Suomen Vuoden museon arvonimen, Museums + Heritage Awards -kisan kansainvälisen sarjan pääpalkinnon sekä liudan muita tunnustuksia. Viimeisin kunniamaininta on Quality Innovation Award -kisan julkisen sektorin palveluinnovaatioiden sarjan voitto, joka julkistettiin torstaina 30.11.2017.
Kuva: Marja Väänänen
-
Siivoustalkoot osana ympäristöohjelmaaTyön alla -blogi
-
Lähde kesäretkelle HelsinkiinUutiset