Seksuaalikasvatusta museoympäristössä
Helsingin kaupunginmuseolla järjestettiin seksuaalikasvatusaiheisia Myytinmurtajat-työpajoja nuorille syys–lokakuussa 2017. Teemoiltaan työpajat liittyivät keväällä 2017 avautuneeseen Helsexinki-näyttelyyn, joka kertoo Helsingissä asuvien tai työskentelevien ihmisten omakohtaisista kokemuksista seksuaalioikeuksiin ja niiden toteutumiseen liittyen.
Myytinmurtajat-työpajojen järjestäjinä oli neljä eri asiantuntijaorganisaatiota: Folkhälsan, Väestöliitto, Seta ja Sexpo. Jokainen organisaatio vastasi vuorollaan yhden viikon työpajoista ja niiden sisällöstä. Seksuaalikasvatusta tarjonneet pajat oli suunnattu peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisille sekä toisen asteen opiskelijoille. Työpajojen yhteydessä osallistujat saattoivat halutessaan tutustua myös Helsexinki-näyttelyyn ja esittää syventäviä kysymyksiä paikalla olleille näyttelytyöryhmän jäsenille. Oppilailta kerättiin vierailun yhteydessä lisäksi kirjallista palautetta.
Työpajahankkeessa asiantuntijaorganisaatioille annettiin täysin vapaat kädet työpajojen sisällön ja toteutuksen suhteen. Museo tarjosi työpajatilan ja -tarvikkeet, näyttelypuitteet sekä museohenkilökunnan avun työpajan pitäjälle esimerkiksi työpajoja valmisteltaessa. Museon rooli määriteltiin siis tarkoituksellisesti alustaksi ja mahdollistajaksi. Museoammattilaisille tämän tyyppinen uudenlainen yhteistyö tarkoitti asiantuntijan roolista irti päästämistä sekä vahvaa luottoa toisten asiantuntijuuteen.
Valokuvakortteja ja keskustelua
Työpajojen sisältö ja toteutustavat vaihtelivat eri asiantuntijaorganisaatiotahojen välillä yllättävän paljon; työpajaviikkojen aikana nähtiin muun muassa vuorovaikutteisia luentoja, tietokilpailuja, Youtube-videoita ja parien muodostamista valokuvakorttien avulla. Vaikeista teemoista huolimatta lähes jokaisesta ryhmästä löytyi aktiivisesti osallistuvia oppilaita, jotka aidosti vaikuttivat kiinnostuneilta ja oppivan työpajassa uutta. Kokeneet, nuorien kanssa työskentelyyn tottuneet työpajaohjaajat loivat omalta osaltaan turvallisen ja helpon ympäristön nuorille keskustella ja lähestyä aiheita konkreettisten esimerkkien, tehtävien ja kysymysten avulla. Työpajoja järjestettiin sekä suomeksi että ruotsiksi.
Työpajahankkeen aloitti Folkhälsan, jonka pajoissa käsiteltiin eri sukupuoliin liitettyjä mielikuvia ja normeja sekä seksiä, joka aiheena, pienellä huumorilla maustettuna, vaikutti kiinnostavan nuoria. Liikkeelle lähdettiin päällisin puolin yksinkertaisista kysymyksistä ”Mitä seksuaalisuuteen kuuluu?” ja ”Mitä seksiin kuuluu?”
Väestöliiton viikolla työpajaosallistujat saivat harjoitella muun muassa omien mielipiteiden esittämistä ja perustelua. ”Maailma on ulkonäkökeskeinen” kaltaisiin väitteisiin piti ottaa kantaa asettumalla sopivalle kohdalle janaa, jonka toinen pää viestitti eri mieltä ja toinen pää samaa mieltä olemista. Aktiivinen tekeminen toimi sytykkeenä laajemmalle keskustelulle.
Setan työpajaviikolla osallistujat saivat pohtia valokuvakorttien avulla, kuka kuvien henkilöistä seurustelee kenenkin kanssa ja minkä takia. Tehtävä tarjosi esimerkin siitä, miten normeja tuotetaan ja miten ulkoapäin tulevat normit vaikuttavat monien ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvien näkemysten taustalla.
Sexpon työpajoissa käsiteltiin seksuaalioikeuksia ja niiden toteutumista Suomessa. Osallistujat saivat kukin eläytyä kuvitteellisen henkilön elämään ja miettiä toteutuvatko ohjaajan esittämät seksuaalioikeuksia koskevat väitteet henkilön kohdalla. Seksuaalioikeuksien toteutuessa henkilön kohdalla oppilas sai ottaa askeleen eteenpäin. Harjoituksen loputtua oppilaat seisoivat tilassa eri kohdilla, sen mukaan kuinka monta askelta kukin oli saanut otettua. Harjoitus havainnollisti konkreettisesti, että seksuaalioikeudet eivät toteudu kaikkien kohdalla. Jos oikeudet toteutuisivat, kaikki oppilaat olivat ottaneet askeleen jokaisen väitteen kohdalla ja päässeet huoneen toiseen päähän.
Rakennusaineksia identiteetin muodostamiseen
Museot ovat muuttumassa yhä enemmän asiantuntijaorganisaatioista kohti matalan kynnyksen identiteetti-instituutioita, jotka tarvittaessa muovautuvat alustoiksi, yhteistyökumppaneiksi, mahdollistajiksi tai tapahtumapaikoiksi. Museon roolina on yhä enenevissä määrin tarjota aineksia, mahdollisuuksia ja kannustusta identiteetin muodostamiseen valmiiden vastausten sijaan.
Myytinmurtajat-työpajoissa painotus oli seksuaali-identiteeteissä, joihin museot ovat harvemmin tarjonneet rakennusaineksia. Työpajojen kohderyhmänä olleet nuoret etsivät usein vielä seksuaali-identiteettiään ja kaipaavat tietoa, joten he olivat otollisimpia osallistujia tämän kaltaisiin työpajoihin.
Jos työpaja on tarjonnut yhdellekin helsinkiläisnuorelle apua ja työkaluja identiteettiin liittyvien vaikeiden kysymysten käsittelyyn, on hanke ollut onnistunut.
Myytinmurtajat -työpajahanke on saanut rahoitusta Museoviraston avustuksista innovatiivisiin hankkeisiin.
Iisa Aaltonen
Hankeassistentti
Helsingin kaupunginmuseo
Kuvat: Maija Astikainen
-
Siivoustalkoot osana ympäristöohjelmaaTyön alla -blogi
-
Lähde kesäretkelle HelsinkiinUutiset