Helsingin kaupunginmuseo sai tunnustusta lapsiystävällisyydestä, saavutettavuudesta ja lanseerauskampanjasta
Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki palkittiin Helsingin lapsiystävällisimpänä paikkana, kulttuurin saavutettavuuden edistämisestä saatiin tunnustusta ja museon lanseerauskampanja pääsi Effie-markkinointiviestintäkilpailun lyhyelle listalle.
Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki palkittiin vuoden 2016 lapsiystävällisimpänä paikkana Helsingissä. Palkinnon jakavat vuosittain Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäs, LillaLuckan ja Ung Martha. Perusteluissa mainittiin muun muassa että Lasten kaupunkiin ovat kaikki lapset ovat tervetulleita omista lähtökohdistaan. ”Se on maailma, jossa kaikki on mahdollista, jossa jokainen huone tarjoaa uusia mahdollisuuksia nähdä, leikkiä ja oppia. Kukaan ei ole liian vanha tai liian nuori tulemaan Lasten kaupunkiin.”
Helsingin vammaisneuvosto palkitsee vuosittain Kansainvälisen vammaisten päivän kunniaksi henkilön, yhteisön tai toimintayksikön hyvin toteutetusta työstä vammaisten kuntalaisten hyväksi. Tänä vuonna Vammaisneuvosto päätti myöntää esteettömyystunnustuksen Helsingin kaupunginmuseolle sen uudistetuista tiloista, jotka ovat esteettömiä ja saavutettavia. ”Kulttuuri on tärkeä osa ihmisten hyvinvointia, ja näin kaupunginmuseo mahdollistaa kulttuurin saavutettavuuden myös vammaisille henkilöille”, mainittiin perusteluissa.
Toukokuussa avatun museon lanseerauskampanja on saanut tunnustusta arvostetussa Effie-kilpailussa, joka mittaa markkinointiviestinnän tehokkuutta. Museon kampanjassa muun muassa kannustettiin käyttämään museota uusilla tavoilla ja yllytettiin tunteiluun. Kampanjan selkärankana toimi museolle luotu uusi visuaalinen identiteetti. Effie-kilpailua järjestetään 42 maassa, Suomessa nyt 15. kerran. Keskeisiä kriteereitä kilpailussa ovat tulokset, kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus ja mitattavuus. Kaupunginmuseon kampanja pääsi listalle sekä tuotteet ja palvelut -sarjassa että bisneshaasteet-sarjassa.
Kuva: Angel Gil
-
Siivoustalkoot osana ympäristöohjelmaaTyön alla -blogi
-
Lähde kesäretkelle HelsinkiinUutiset